Sähköautoilun yleistyminen, uuden teknologian testaaminen, sekä ajamisen helppous ovat tuoneet uusia kasvoja taloudellisuusajon pariin. Autoliiton järjestämää EV Cup -sarjaa ajetaan läpi vuoden, ja osallistuneet kilpailijat keräävät suorituksillaan pisteitä, joiden perusteella julkistetaan sarjan voittaja. Kia on ollut vahvasti edustettuna sähköautojen taloudellisuusajoissa, ja tällä kertaa huhtikuisen lauantain koitokseen oli ilmoittautunut kaksi autokuntaa.
Toisessa autokunnassa Kia EV3 81,4 kWh GT-Line -mallia ohjastivat moninkertainen lajin mestari ja Euroopassakin voitokkaasti kilpaillut Markku Lehisto kartanlukijanaan Kari Temonen. Toista autoa, Kia EV6 84 kWh AWD GT-Linea ohjastivat Kian maahantuonnista Juho Koski ja Aatu Heikkonen. Vastakohtana toiselle autokunnalle, oli maahantuojan oma joukkue ensimmäistä kertaa viivalla.
Mukava tapa viettää lauantaita
Kilpailupäivä valkeni kylmässä kevätauringossa lämpötilan ollessa noin neljä astetta plussan puolella. Heinolan Matkakeitaalla nautitun aamiaisen jälkeen olikin vuoro siirtyä ratin taakse odottamaan lähtövuoroamme.
Yhteyspituutta reitille kertyi 268,2 kilometriä, joten luonnollisesti autokuntia eivät välilataukset hidastaneet. Itse ajaminen reitillä eteni minuuttiaikataululla – etapin päätteeksi aikatarkastusasemalle tuli saapua minuutin sisällä aikasakon uhalla. Reipasta vauhtia tuli pitää yllä, muttei liian reipasta, josta pitivät huolen reitin varrelle jalkautetut järjestäjän tutkapartiot. Liikenneturvallisuus ennen kaikkea, myös kilpailussa.
Mahdollisimman taloudellinen ajo on kurinalaista puuhaa. Ennakointi niin liikennevirran, tien mutkien, pinnanmuotojen, sekä ajankäytön puolesta olivat mielessä koko ajan. Ennakoiva ajotapa on hyvä keino myös sujuvoittaa omaa arkiajoa sekä maksimoida sähköauton kantamaa. Tässä erittäin hyödyllisiksi todettiin sekä EV3:n että EV6:n ratin takana sijaitsevat regeneroinnin säätösiivekkeet, joista hidastuvuutta pystyttiin säätämään kolmiportaisesti ajon aikana sekä tarvittaessa asettamaan auto rullaustilaan esimerkiksi alamäkiin.
Tulokset jäivät uupumaan
Maalissa erityisesti ensikertalaisten autokunnalla oli kovat odotukset omasta ajostaan ja suorituksestaan. Tulosten tullessa julki oli kuitenkin vuorossa märkä rätti vasten kasvoja – viimeinen sija. Taloudellinen ajo ei ollutkaan niin helppoa kuin mitä se paperilla oli. Myöskään mestareiden tiimi ei yltänyt palkintosijoille sijoittuen kuudenneksi.
Korkeasta tasosta kilpailussa kertoo kuitenkin se, että molemmat joukkueet pääsivät WLTP-mittaustavan ilmoitettuun sähkönkulutukseen. Mestareiden joukkueen EV3:n mitattu kulutus oli 15,38 kilowattituntia sataa kilometriä kohden alittaen 16,2 kWh:n WLTP-arvion. Nelivetoisuudella tasoitusta antaneiden ensikertalaisten EV6:n kulutus asettui lukemaan 17,0 kWh / 100 km, mikä oli identtinen taajama-alueen kulutuksen kanssa alittaen WLTP-kantamamittauksissa käytetyn 17,7 kWh:n yhdistetyn kantaman. Ajotavalla todellakin on siis väliä.

Haastattelussa Markku Lehisto – vinkkejä taloudellisempaan ajoon
Palkintokaappia kotimaassa sekä Pohjois-Euroopassa ja Pohjoismaiden mestaruuskilpailuissa kartuttaneen talousajon ekspertin Markku Lehiston kilpailu ei tällä kertaa sujunut odotusten mukaisesti. Silti tunnelmat maalissa olivat positiiviset.
-Kilpailu oli mielestäni hyvä, eikä tarvinnut missään vaiheessa olla muiden tienkäyttäjien tukkona, eli nopeus oli sopiva. Vaikka aikataulu oli kireä, niin kenelläkään kilpailijalla ei tullut myöhästymisiä. Tiet olivat erittäin mukavia, ei ollut liikaa suoraa köröttelyä vaan mutkikkaampia seututeitä mahtui joukkoon hyvin. Tänään huomasi, että tuuli oli melkoinen. Hankalaa sanoa oli meillä aukeilla paikoilla enemmän myötä- vai vastatuulta, sillä sekin voi hieman vaikuttaa tulokseen, Lehisto summasi kilpailua.
1990-luvulla ensimmäistä kertaa taloudellisuusajoihin osallistunut Lehisto on kilpaurallaan kokenut automaailman mullistuksen, tiukentuvat Euro-päästörajoitukset polttomoottoreille, sekä viimeisimpänä sähköisten voimalinjojen murroksen. Onko sähköautolla taloudellinen ajaminen samanlaista kuin polttomoottorilla?
-Ajamisessa pätevät enimmäkseen samat säännöt. Pitää pystyä ennakoimaan riittävän hyvin ja ennakoida riittävän ajoissa, milloin pitää hiljentää. Myös kiihdytysten on oltava riittävän rivakoita. Yksi ominaisuus, jonka käyttötapa jakaa mielipiteitä, on energian talteenotto eli regeneraatio. Omasta mielestäni ikiliikkujaa ei ole keksitty. Toisin sanoen, jos regeneraatiota voidaan käyttää niin, ettei sen vuoksi joudu uudelleen kiihdyttämään, niin silloin sen käyttö on taloudellisuuden kannalta hyödyllistä. Esimerkiksi alamäissä nopeuden hallinnassa se on hyvä työkalu, mutta muutoin rullaaminen kannattaa aina kun mahdollista. Kiassa ne ovat kätevästi siivekkeissä ohjauspyörän takana, ja niitä saa säädettyä aina tilanteen mukaan, Lehisto kertoo.
EV3:lla kilpailuun lähtenyt Lehisto ei ollut ensimmäistä kertaa Kian sähköauton ratissa kilpailtuaan aiemmin muun muassa täyssähköisellä Nirolla sekä EV6:lla ja EV9:llä. Vuoden Auto Suomessa kuitenkin istui lajilegendan käteen erittäin hyvin.
-EV3 on erittäin kiva auto ajaa ja tukevan oloinen ajettava. Mielenkiinnolla odotan EV4 Sedania, joka on aavistuksen matalampi ja virtaviivaisempi. EV3:n tietynlainen kulmikkuus muotoilussa lisää hieman ilmanvastusta ja korkeus otsapinta-alaa, ja heti kun auto on hieman linjakkaampi ja matalampi, niin absoluuttinen tuloskin varmasti paranee, Lehisto pohtii.