Kia kulkee ennätystahdissa – Suomen toiseksi suosituin automerkki vuoden ensimmäisellä puolikkaalla

Kia on onnistunut jatkamaan aiempien vuosien ennätystehtailua Suomessa. Kesäkuun jälkeen Kia on Suomen toiseksi eniten ensirekisteröity automerkki.

Autoalalla on eletty poikkeuksellisia aikoja jo muutaman vuoden ajan. Kian vahvasti sähköistynyt ja nykyaikainen mallisto on kuitenkin vuosi toisensa jälkeen valloittanut suurempia markkinaosuuksia, eikä kuluva vuosi ole tuonut tähän asiaan muutosta. Vuoden 2022 kuuden ensimmäisen kuukauden aikana Suomessa on ensirekisteröity jo 3 771 Kiaa, mikä oikeuttaa rekisteröintitilastojen toiseen sijaan ja 8,9 prosentin markkinaosuuteen. Kesäkuussa uusia Kia-malleja ensirekisteröitiin 686 kappaletta, mikä oikeutti erittäin hyvään 9,5 prosentin markkinaosuuteen.

Kia Ceed on vakiinnuttanut paikkansa suosittujen perheautojen luokassa.

– Viime vuosien määrätietoinen työ kantaa nyt hedelmää. Nämä luvut myös tukevat alkuvuoden aikana nähtyjä vahvoja kaupanpäättämislukuja meidän jälleenmyyjäverkostoltamme, ja tästä on mahtava jatkaa eteenpäin, iloitsee Kia Finlandin Brand Director Rami Kittilä.

Laaja pohja kasvulle

Kian vahvan suorituksen perustana toimii monipuolinen ja moderni mallisto. Viime vuoden puolella uudistunut Ceed on ollut ensimmäisen vuosipuolikkaan osalta Kian selkeästi suosituin malli 1 078 kappaleen ensirekisteröinnillä. Jos mukaan lasketaan vielä samaan tuoteperheeseen kuuluvat linjakas ProCeed sekä crossover-henkeä edustava XCeed nousee mallisarjan ensirekisteröintien kokonaismäärä 1 541 kappaleeseen.

Kiinnostus sähköistettyjä malleja kohtaan jatkaa kasvuaan. Ceed SW ja XCeed ovat tarjolla ladattavana hybridinä.

Toiseksi suosituimpana mallina tulee niin täyshybridinä, ladattavana hybridinä kuin täyssähkönä tarjolla oleva Kia Niro. Kolmatta sijaa Kian oman malliston keskuudessa pitää hallussaan B-segmentin perinteinen kestosuosikki Rio. Keväällä mallistoonsa olennaisena täydennyksenä lataushybridiversion saanut Sportage on myös hyvässä nosteessa, ja kasvua vuoden takaisiin lukuihin on jo yli 50 prosenttia.

Kialla on myös erittäin vahva jalansija sähköautojen markkinassa. Kian sähköautoja on alkuvuoden aikana ensirekisteröity 518 kappaletta, mikä oikeuttaa markkinoiden kolmanteen sijaan. Kian sähköisen malliston lippulaiva EV6 on Suomen neljänneksi eniten rekisteröity sähköauto 370 kappaleella.