Kia paljasti uuden brändistrategian

Kia on kertonut lisää yksityiskohtia sen uudesta brändistrategiasta. Yhtiö julkaisi viime viikolla uuden logon ja brändisloganin: ”Movement that inspires.” Uuden strategian mukaan Kia luo autonvalmistuksen lisäksi kestäviä liikkumisratkaisuja asiakkaille.

Kia on ilmoittanut myös uudesta yhtiönimestään, joka merkitsee brändin irtautumista perinteisestä, valmistuslähtöisestä liiketoimintamallista. Poistamalla Motors-nimensä (aiemmin Kia Motors Corporation, uusi nimi Kia Corporation), Kia laajentaa toimintaa uusille, nouseville liiketoiminta-alueille luomalla innovatiivisia liikkumistuotteita ja -palveluita asiakkaiden jokapäiväisen elämän parantamiseksi.

”Uskomme Kialla, että kuljettaminen, liikkuminen ja liikkuvuus edustavat ihmisoikeuksia. Meidän visionamme on luoda kestäviä liikkumisratkaisuja kuluttajille, yhteisöille ja yhteiskunnille maailmanlaajuisesti. Aloitamme tänään tämän vision toteuttamisen uuden brändistrategian lanseerauksella”, sanoo Kia Corporationin toimitusjohtaja Ho Sung Song.

Liike keskiössä

Kian brändiuudistus painottaa sitä, että liike on aina ollut inhimillisen kehityksen keskiössä. Liike mahdollistaa uusien paikkojen näkemisen, uusien ihmisten tapaamisen ja uudet kokemukset. Tämä on myös Kian uuden brändin ydin. Kia tarjoaa innovatiivisia autojen sisätiloja, jännittäviä uusia tuotteita sekä mielenkiintoisia palveluita, jotka inspiroivat asiakkaita ja vapauttavat samalla aikaa aktiviteetteihin, joista he pitävät eniten.

Kia haluaa brändiuudistuksellaan vastata asiakkaiden muuttuviin odotuksiin siitä, miten he liikkuvat ja miten heidän liikkumisensa vaikuttaa ympäröivään maailmaan. Kuluttajat etsivät yhä enemmän joustavia, ympäristötietoisia ja integroituja liikkumismuotoja.

Yli 75 vuoden kokemus

Kia on mahdollistanut liikkumisen jo yli 75 vuoden ajan. Yhtiö oli kotimaassaan Koreassa ensimmäinen polkupyörien, moottoripyörien ja kuorma-autojen valmistaja. Tänä päivänä Kia on yksi maailman suurimmista globaaleista autonvalmistajista, joka panostaa voimakkaasti sähköistymiseen tulevina vuosina.

Kian uusi yritysnimi Kia Corporation osoittaa sitoutumista yhtiön pitkän aikavälin ”Plan S” -liiketoimintastrategiaan. Vuonna 2020 lanseeratun Plan S:n tavoitteena on luoda Kialle johtava asema tulevaisuuden liikkumisalalla laajentamalla liiketoimintaa sähköautoilla sekä tarjoamalla uusi liikkumispalveluita ja -ratkaisuja. Kia jatkaa samanaikaisesti kestävämmän tuotannon edistämistä puhtaan energian ja kierrätettävien materiaalien avulla.

Uuden sukupolven sähköauto jo 2021

Kia tulee vahvistamaan globaalia sähköautojen valikoimaansa seitsemällä uudella täyssähköautolla vuoteen 2027 mennessä. Ensimmäinen Kian seuraavan sukupolven sähköauto paljastetaan jo tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Kyseessä on crossover-malli, jonka toimintamatka sähköllä on yli 500 kilometriä. Tämä on myös Kian ensimmäinen globaali automalli brändin uudella logolla.

Kian tavoitteena on saavuttaa 6,6 prosentin markkinaosuus maailmanlaajuisista sähköautomarkkinoista vuoteen 2025 mennessä. Kia tavoittelee 500 000 kappaleen sähköautomyyntiä vuoteen 2026 mennessä.

Kian brändiuudistus paljastettiin New Kia Brand Showcase -lähetyksessä, joka on nähtävillä: https://youtu.be/U67RlX9ibfo

Tilaa MyKia-uutiskirje tästä!