Mitä kuuluu TM:n käyttötestiautolle?

Viime vuoden maaliskuussa Tekniikan Maailman käyttötestimatkansa aloittanut Kia XCeed Plug-in Hybrid on nyt runsaan 13 kuukauden aikana kerännyt mittariinsa tavoitteena olleet 60 000 kilometriä.

Testin päätteeksi vuorossa ovat lopputoimet. Loppumittauksiin kuuluvat esimerkiksi kiihtyvyyden, moottoritehon, lämmityslaitteen, ajovalojen ja renkaiden mittaukset. Perinteisesti TM-käyttötestin päätteeksi puretaan myös auton moottori. Nykyisille autoille 60 000 kilometriä ei ole kestävyyden kannalta edes haaste, ja varsinaisia vikoja moottorin osista löytyy harvoin. Avaaminen kertoo kuitenkin mielenkiintoisia asioita uusimmasta moottoritekniikasta.

Kian tapauksessa lisämausteen tuo se, että vastaava moottori on jo kertaalleen purettu, sillä kolme vuotta sitten käyttötestissä oli Kia Niro Hybrid. On kiinnostavaa nähdä, onko moottoreissa eroja ja onko lataushybridin yhteydessä nähtävissä jotain muutoksia esimerkiksi kulumisessa tai karstoittumisessa.

Olennainen osa TM-käyttötestin sisältöä on auton ominaisuuksien ja todellisten käyttökulujen selvittäminen ympärivuotisessa käytössä. Lataushybridin tapauksessa 60 000 kilometrin ajaminen vuodessa ei vastaa auton normaalin asiakkaan käyttöä, ja muutenkin kulurakenne voi vaihdella käytön mukaan enemmän kuin perinteisessä polttomoottoriautossa. Loppuraportissa kulut kuitenkin avataan laskennallisesti niin, että käyttäjä saisi siitä mahdollisimman hyvät eväät oman valintansa pohjaksi. Uuden auton ostajan lisäksi TM-käyttötesti antaa arvokasta tietoa myös käytetyn auton hankkijalle.

Kia XCeedin lataushybriditekniikka poikkeaa monista kilpailijoista siinä mielessä, että matkustamoa ei voi lämmittää akun sähköllä vaan siihen tarvitaan polttomoottoria. Toisaalta tällöin sähkö on käytössä ajamiseen, eikä sähköinen toimintamatka muutu paljoa ulkolämpötilan mukaan. Tätäkin filosofiaa käyttötestissä pyritään avaamaan, jotta kuluttaja ymmärtää, mistä on kysymys.

Kia XCeedin käyttötestin loppuraportti julkaistaan 9. kesäkuuta ilmestyvässä Tekniikan Maailman numerossa 11/2021.

Velimatti Honkanen

Kirjoittaja on Tekniikan Maailman tuottaja

Kuvat: Anton Reenpää/Otavamedia

XCeedin moottori purettiin 60 000 km testirupeaman päätteeksi

Tilaa MyKia-uutiskirje ->