Rantalakeus-lehden päätoimittaja Sauli Pahkasalo vannoo paikallisuuden nimeen. Vaikka valtamedia määrittää pitkälti median agendan, on paikalliselle, hyvin tehdylle journalismille Pahkasalon mukaan sijansa kiihtyvässä mediavirrassa.

”Olen tehnyt miltei koko työurani paikallislehdistössä. Ihmisiä kiinnostaa lähellä olevat paikalliset asiat. Paikallislehtien sisältöä ei tarjoa mikään muu media. Lehden tehtävä on uutismedian lisäksi paljon laajempi. Se juurruttaa uusia asukkaita alueeseen, on mukana levikkialueensa elämässä esimerkiksi tapahtumien kautta ja toimii linkkinä eri toimijoiden välillä. Oman alueen paikallislehti on erittäin luettu. Paikalislehti lisää yhteisöllisyyttä ja vahvistaa me-henkeä. Suomalainen paikallislehdistö on lisäksi erittäin laadukasta”, sanoo Pahkasalo, joka toimii myös Suomen Paikallislehtien Päätoimittajayhdistyksen (PPY ry) puheenjohtajana.

Ei klikkien perässä

Paikallislehtien ei tarvitse eikä kannatakaan juosta klikkien perässä – siellä missä valtamedia operoi isojen uutiskoneistojensa voimin.

”Hyvä paikallislehti on syvällä alueensa elämässä. Lehti osaa yllättää, innostaa ja sykähdyttää. Sisältö palvelee, laittaa ajattelemaan ja antaa uutta tietoa jo tutuistakin asioista. Paikallislehti valvoo päätöksentekoa ja auttaa ymmärtämään maailmaa paikallisesta näkökulmasta”, Pahkasalo määrittää.

”Paikallislehdillä on erittäin tärkeä rooli suomalaisessa mediakentässä. Lehtiä on noin 150 ja viikoittain sisällöillämme on pitkästi yli miljoona lukijaa. Paikallislehdistössäkin saadaan säännöllisesti uutisvoittoja. Tunnemme oman alueemme valtakunnallisia tai maakunnallisia medioita paljon paremmin. Uskon paikallislehdillä olevan paljon annettavaa myös tulevaisuudessa. Ihmisten kiinnostus paikallisiin asioihin ei ole mediatulvassa mihinkään kadonnut, päinvastoin.”

Laaja levikkialue

Vuonna 1976 perustettu Rantalakeus on osa Kaleva Mediaa. Levikkialue käsittää Oulun eteläpuoliset viisi kuntaa (Lumijoki, Liminka, Kempele, Hailuoto ja Tyrnävä) sekä Oulunsalon kaupunginosan Oulun kaupungista. Auto on paljon ajavalle Pahkasalolle välttämätön työssään.

”Tarvitsen työssäni autoa päivittäin. Levikkialueemme on laaja. Etäisyydet ovat välillä pitkiä, keliolosuhteet ja tiestö vaihtelee.”

Pahkasalo hankki puolisonsa kanssa Delta Auto Oulusta kevättalvella ladattavan Kia Sorento Plug-in Hybridin, jolla hän kiertänyt ahkerasti pitäjiä.

”Meillä oli seuraavan auton valintaan kaksi vaatimusta: hybridi ja citymaasturi. Täyssähköautoon emme vielä tässä vaiheessa halunneet siirtyä, vaan halusimme testata ensin välimallia. Kia Sorentoon saimme vinkkiä ja suositusta kaveripiiristämme. Ensikokemusten perusteella olemme puolisoni kanssa hyvin tyytyväisiä valintaan. Auto on tehokas, tilava, turvallinen ja sähköä käyttäen vähän kuluttava.”

Päätoimittaja tunnetaan

Päätoimittajana Pahkasalo tunnetaan Rantalakeus-lehden alueella hyvin missä ikinä hän liikkuukin.

”Jos ei muuten, niin naama on lehdestä tuttu. Usein tervehditään ja tartutaan hihasta. Työ ja vapaa-aika sekoittuvat usein, mutta niin sen pitääkin olla. Paikallislehti yleensä henkilöityy sen tekijöihin, eniten päätoimittajaan. Se myös helpottaa kontaktien luomista. On tärkeää olla läsnä.”

Päätoimittaja Sauli Pahkasalo taittaa matkat ladattavalla Kia Sorento Plug-in Hybridillä.