Rami Kittilästä Kia Brand Director

Kia Brand Directorina marraskuussa aloittanut Rami Kittilä, 52, on tehnyt pitkän ja kansainvälisen uran autoalalla. Kittilä on viimeksi toiminut Opel Suomen ja Baltian maahantuontitoimintojen toimitusjohtajana. Hän on työskennellyt myös Fordin myyntijohtajana Suomessa sekä jälkimarkkinointijohtajana Ruotsissa.

Kittilä saa luotsattavakseen huippuiskussa olevan Kian, joka teki vuonna 2019 kaikkien ai­ko­jen myyn­tiennätyk­sen Suo­mes­sa saavuttamalla 6,4 prosentin markkinaosuuden.

”Kia on Power to Surprise -sloganinsa mukaisesti aina osannut yllättää. Kian kasvutarina on Suomessa upea ja hakee vertaistaan. Merkki on onnistunut 15 vuodessa nousemaan Suomen myydyimpien merkkien joukkoon”, Kittilä muistuttaa.

Kittilän mukaan Kialla on edellytykset nousta autoalan edelläkävijäksi uusien teknologioiden myötä.

”Muutama seuraava vuosi on vahvaa sähköistymisen aikaa. Kia tulee vastaamaan tähän kysyntään laajemmin kuin mikään muu merkki hybridi- ja sähköautojen muodossa. Autonvalmistajien pitää pystyä valmistamaan tulevaisuudessa autoja eri voimalinjateknologioilla. Kialla on mahdollisuus asemoida itsensä vähäpäästöisten autojen edelläkävijänä. Haluamme olla tässä alan paras”, Kittilä painottaa.

Teknologinen jättiloikka

Uudestakaupungista kotoisin oleva kahden kouluikäisen nuoren isä arvostaa autossa teknologian lisäksi turvallisuutta ja muotoilua.

”Mielestäni Kia ProCeed on yksi markkinoiden kauneimmista autoista. Näyttävä muotoilu on aina innostunut minua autoissa. Kian viimeaikaiset uudet tuotteet – Sportage, Ceed ja Stinger – ovat olleet muotoilullisesti aivan upeita! Olen voinut katsoa niitä tähän asti vain kateellisena vierestä”, Kittilä naurahtaa.

Autoala on muuttunut 25 vuoden aikana paljon, jolloin Kittilä päätyi sanojensa mukaan vahingossa alalle.

”Tein graduni kansainvälisen konsernin siirtohinnoittelusta ja aiheeseen sopi, miten autoja hinnoitellaan. Autoalalla on tapahtunut teknologinen jättiloikka viimeisen viiden vuoden aikana. Pienimpiinkin autoihin on vyörytetty teknologiaa ja varusteita, joita ei ollut vähän aikaa sitten edes ylellisimmissä malleissa. Hyvänä esimerkkinä tulee olemaan keväällä esiteltävä ladattava Ceed SW PHEV.”

Yksi asiaa kuitenkin pysyy ja siihen Kia aikoo Kittilän mukaan jatkossakin panostaa.

”Tärkeintä on, että asiakas kohtaa jokaisessa liikkeessä asiantuntevaa palvelua. Lupaamme, että Kiaan erikoistunut myynti- ja huoltohenkilökuntamme tekevät työtään innostuneesti ja osaavasti.”

Kuka: Rami Kittilä 52.
Ammatti: Kia Brand Director marraskuusta 2019 alkaen.
Mistä: Kotoisin Uudestakaupungista, asuu Helsingissä. Asunut myös Ruotsissa, Saksassa ja Yhdysvalloissa.
Perhe: Ulla-vaimo ja 13- ja 16-vuotiaat pojat.
Harrastukset: Laskettelee perheen kanssa. Seuraa monipuolisesti urheilua.
Suosikkiauto: Kia ProCeed.

Tilaa MyKia-uutiskirje tästä ja voita Kia XCeed käyttöösi!