Tummanpuhuva EV9 ja mies sen takana – haastattelussa Pauli Waroma

Pauli Waroma tunnetaan menestyksekkäästä työstään markkinoinnin ja brändien parissa. Yrittäjänä, puhujana, markkinointijohtajana, sekä vaikuttajana tutuksi tullut Waroma on vaikuttavana voimana markkinointitoimisto Sherpassa, joka on alansa johtavia toimistoja Suomessa. Arkiajot Waroma taittaa mustalla Kia EV9:llä. Mikä sai Waroman valitsemaan Kian lippulaivamallin?  

  • Kialla on ollut monta aikakautta, jotka ovat kiinnittäneet huomioni. Alussa oli pitkä takuuaika, joka nosti Kian monen suomalaisen tietoisuuteen. Kian uudessa tulemisessa huomioni kiinnittyi ensiksi logouudistukseen ja näkyvyyden lisääntymiseen niin mainonnassa kuin lehdistössäkin. Vuosi sitten alkanut rohkea ja kantaaottava mainonta kiinnitti ammatillisenkin kiinnostukseni, ja kun näin EV9:n, olin myyty. Kyseessä on ensimmäinen 7-paikkainen sähköauto, joka on oikeasti hieno. Se kiinnostaisi, vaikka minulla ei olisi 7-henkinen perhe, Waroma kertoo. 
Pauli Waroma arvostaa autossaan vastuullisuutta, tilaa, sekä tyylikkyyttä.

Waroma tietää, että hyvä brändi rakentuu arvojen pohjalle. Brändäyksen ammattilaisena Waroma painottaakin onnistuneen brändin olevan aito itsensä, relevantti sidosryhmilleen, sekä muista erottuva. Näkyvätkö nämä asiat myös EV9:ssä, ja mitä auto Waromalle itselleen edustaa?  

  • EV9 edustaa minulle vapautta, tyyliä, vastuullisuutta, ja osaltaan myös resilienssiä ja pitkäjänteisyyttä. Vapautta, koska se vapauttaa meidän perheemme erilaisilla yhdistelmillä toteuttamaan elämäämme. Vastuullisuus näkyy täyssähköisyydessä, joka edustaa autoilun tulevaisuutta. Tyyli korostuu erityisesti muotoilussa, sillä se on todella kaunis auto. Resilienssi ja pitkäjänteisyys puolestaan näkyvät siinä, että koen välillä auton olevan ”liian hieno” meille, etten ansaitsisi näin hienoa autoa, vaikkei auto mikään ökykallis olekaan. Toisaalta se on jonkinlainen palkkio siitä, että on jaksanut pitkäjänteisesti tehdä töitä.  

Markkinointitoimisto Sherpan toimitusjohtajana Waroma luotsaa Sherpojaan nimensä mukaisesti vuoren huipulle hyödyntäen uusinta tietotaitoa ja teknologiaa.  

  • Me olemme markkinoinnin muutoskumppani, joka yhdistää huipputason luovuuden, tekoälyn tuomat mahdollisuudet, ja kyvyn rakentaa kestäviä brändejä. Sherpat ovat ammattilaisia, jotka osaavat reitin vuoren huipulle ja ohjaavat asiakkaansa sinne kantaen tarvittaessa kamat ja ottavat asiakkaasta huipulla kuvan tekemättä turhan isoa numeroa itsestään, Waroma esittelee.  

Waromalle vastuullisuus on tärkeässä roolissa niin siviilissä kuin työelämässäkin. Myös itsestään huolehtiminen on Waromalle tärkeää, muun muassa kuntosaliharjoittelun muodossa. Nuoruudessaan Waroma on harrastanut monipuolisesti urheilua, ja nykyäänkin paljon aikaa kuuluu, sherpa-nimen velvoittamasti, laskettelurinteessä lumilautaillessa. Vaikka molemmilta, autolta ja mieheltä, voimaa löytyykin, on sitä Waroman mukaan hieman enemmän EV9:ssä.  

  • Vaikka käynkin säännöllisesti punttiksella, niin en ihan voi väittää, että meissä molemmissa olisi yhtä paljon voimaa. EV9:ssä on aika paljon enemmän, mutta en ole vielä 47 vuoden iässä lakannut uskomasta, etteikö voimaa voisi aina lisätä.  
Pauli Waroman tummanpuhuva Kia EV9 latauksessa.

Viimeiset 17 vuotta yrittäjänä toiminut Waroma kertoo suurimmaksi saavutuksekseen sen, että on pystynyt tarjoamaan työpaikan ja elannon kymmenille ihmisille yrityksensä kautta. Työura on vienyt Waroman muun muassa kahden top 500 -yrityksen johtoryhmään sekä Pelastakaa Lapset ry:n hallitukseen. Tästä huolimatta Waroma uskoo, että suomalaisella sisulla töiden tekeminen sinnikkäästi tuo vielä suurimmat saavutukset monipuolisella uralla tulevaisuudessa. Mutta millainen Sherpa itse on ratin takana?  

  • Eivätkö kaikki kuljettajat kuvittele olevansa vähän keskimääräistä parempia? Waroma naurahtaa ja jatkaa.  
  • Nuorempana minulla oli vähän turhan kiire paikkoihin. Nykyään olen melko rauhallinen kuljettaja, enkä tunne rattiraivoa. Koitan lukea liikennettä ja olla yksi solu, joka soljuu muiden mukana. Kuljettajan paikalla olen paremmassa paikassa kuin matkustajana, sillä minulle tulee helposti autossa huono olo, jos en aja itse. Joskus on tullut kysyttyä taksissakin, että voinko itse ajaa, mutta vielä en ole koskaan saanut. Nyt kun autoon mahtuu paljon porukkaa, niin tunnen olevani taksikuski itsekin. Lähes päivittäin viedään useampi kaveri kotiin, ja lasten kuljettaminen harrastuksien ja kodin välillä kuuluu myös arkeen.