XCeed PHEV Tekniikan Maailman käyttötestissä

Tekniikan Maailma on tehnyt autojen käyttötestejä vuodesta 1977 lähtien. Kyseessä on testityyppi, jossa autolla ajetaan runsaan vuoden aikana 60 000 kilometriä. Tällöin saadaan kokemuksia kaikilta vuodenajoilta ja paljon monipuolisemmin kuin viikon tai kahden mittaisessa laajassakaan koeajossa. Samalla tulevat selvitetyksi auton todelliset käyttökulut ja kokemukset myös merkin huolto-organisaatiosta.

Tähän mennessä TM-käyttötestin on läpäissyt jo 175 autoa, ja kilometrejä on kertynyt yli yhdeksän miljoonaa. Näiden runsaan 40 vuoden aikana autot ovat kehittyneet huimasti, ja isot viat ovat nykyään harvinaisia. Alkuaikoina autosta saattoi vaikkapa irrota pyörä kesken ajon laakerin kiinnileikkautumisen seurauksena.

Vanhojen aikojen hengessä käyttötesti-nimitys muuttuu kansan suussa helposti kestotestiksi, mutta se antaa asiasta väärän kuvan. Nykyisten autojen kestävyyden testaamiseksi pitäisi ajaa satoja tuhansia kilometrejä, joten pääpaino Tekniikan Maailman käyttötesteissä on nimenomaan auton ominaisuuksien ja kustannusten selvittäminen mahdollisimman perusteellisesti. Tietysti myös mahdolliset testin kuluessa ilmenneet viat dokumentoidaan ja raportoidaan tarkasti.

Samaan aikaan TM-käyttötestissä on tyypillisesti kolme autoa ja kesäaikaan yksi moottoripyörä. Parhaillaan ajossa ovat myös sähkökäyttöinen skootteri ja sähköavusteinen polkupyörä.

Ajoneuvot valitaan testiin siten, että ne kiinnostaisivat mahdollisimman laajaa kuluttajajoukkoa. Toinen tärkeä kriteeri on uusi ja mielenkiintoinen tekniikka.

Tuorein käyttötestitulokas täyttää molemmat vaatimukset mainiosti: uuden Kia XCeedin lataushybridiversio aloitti testinsä maaliskuun alussa. Sähköiset voimalinjat yleistyvät vauhdilla, ja kuluttajat janoavat niiden toiminnasta testattua tietoa. Siten myös TM pyrkii testaamaan ladattavia autoja etupainotteisesti. Ensimmäinen täyssähköauton käyttötestin loppuraportti ilmestyi TM:n numerossa 8/2020.

Lataushybridi-XCeedin käyttötestiin tuo mielenkiintoa myös se, miten ominaisuudet ja kulut suhtautuvat edelliseen käyttötestissä olleeseen Kiaan eli Niro Hybridiin, jonka loppuraportti julkaistiin TM:n numerossa 16/2018.

Kia XCeed PHEV aloitti käyttötestitaipaleensa käymällä Lapissa. Keskimääräinen päivämatkatavoite on 140 kilometriä, jotta 60 000 kilometriä saadaan mittariin tavoitellussa 14 kuukaudessa. Ajopäiväkirjaan kirjataan tarkasti ylös tankkausten lisäksi jokaisessa latauksessa autoon syötetyt kilowattitunnit.

Velimatti Honkanen
Kirjottaja on Tekniikan Maailman ajoneuvosisällöistä vastaava tuottaja.