Harmittava takaisku – MM-kisat jäi väliin

Riikka Honkasen alkuvuosi on kulunut treenien ja kisojen merkeissä, mutta yksi kohokohta jäi terveydellisistä syistä välistä.

Alkuvuosi on mennyt nopeasti. Tammikuu meni Keski-Euroopassa treenaten ja kisaten. Kuun vaihteessa olimme kotona noin viikon verran latailemassa akkuja. Lensimme 5.2. Milanoon, josta matkamme jatkui Erikan kanssa uljaalla Kia Sorentolla Slovenian Mariboriin. Pysähdyimme matkan varrella hetken mielijohteesta Italiassa Gardajärven rannalle puoleksi tunniksi käppäilemään ja ottamaan kuvia. Se oli Peschiera del Garda niminen paikka. Matka sujui mukavasti ja vaihtelimme kuskia sopivin väliajoin.

Meillä oli kaksi Eurooppa-cupin kilpailua täällä Mariborissa. Mariborissa olen itseasiassa laskenut maailmancupissa ensimmäistä kertaa toiselle kierrokselle. Eurooppa-cupin kisa lasketaan hieman eri kohdassa, mutta samassa rinteessä kuin maailmancupissa. Tällä kertaa rata alkoi ylempää ja maali oli aikaisemmin.

Mariborista matkamme jatkui MM-kisoihin Ranskan Meribeliin. Sinne olikin taas vähän pidempi matka ajaa. Katsoin, että määränpäähän tuli matkaa noin 984 kilometriä eli autossa istumista oli ohjelmassa ihan kivasti. Nämä olisivat olleet neljännet MM-kisani. Suunnitelmissa oli laskea pujottelu ja suurpujottelu, mutta terveydellisistä syistä jouduin viime hetkellä jättämään MM-kisat väliin. Harmittaa valtavasti. 

Maaliskuussa kisaamme Pohjoismaissa, jossa jatkuvat Eurooppa-cupin kilpailut. Ensiksi Ruotsissa, sitten Suomessa ja finaalit lasketaan Norjassa. Sen jälkeen kansainvälinen kilpailukausi alkaa olemaan pulkassa. Kisakauden päättää huhtikuun SM-kisat Ylläksellä.

Aurinkoisia talvipäiviä toivottaa,
Riikka