Jesperi Kemppaisen kauden kohokohta on toistaiseksi ollut St. Antonissa suurpujottelussa, jossa hän laski toisen kierroksen nopeimman ajan.
Terveisiä Itävallan Schladmingista. Blogia kirjoittaessani olemme kerenneet olla täällä muutaman päivän treenien merkeissä. Kokonaisuudessaan takana on jo kolme viikkoa reissaamista Keski-Euroopassa.
Viime viikolla ohjelmassa oli nuorten maailmanmestaruuskilpailut Itävallan St. Antonissa. Suurpujottelun ensimmäisellä laskulla minulla oli hieman ongelmia laskulasien kanssa, mutta toiselle laskulle pääsin puhtaalle radalle kolmantena. Hyvien olosuhteiden myötä sain laskettua toisen kierroksen nopeimman ajan.
Suurpujottelupäivää piristi vielä joukkuekaveri Eduard Hallbergin hopea, mikä teki meidät hyvin iloiseksi. Pujottelusta mitalit jäivät Suomen joukkueelta saamatta, tuloksenani oli ulosajot. Kokonaisuutena kuitenkin jäi hyvä fiilis kisoista ja meillä oli mukava tunnelma Suomen joukkueessa.
Maantie tutuksi
Kun katsellaan autossa istumistilastoja omalta osaltani, vuosi alkoi mukavalla noin kymmenen tunnin ajomatkalla kotoa Rovaniemeltä Ruotsiin Sundsvalliin. Valmentaja ajoi automme sitten Ruotsista tänne Keski-Eurooppaan, joten hänellä on ollut istumalihakset todella koetuksella viime viikkoina.
Kilpailukauteni ennen joulua painottui vahvasti Ruotsin puolelle. Tämän myötä autossa tuli istuttua kilometri jos toinenkin. Joulukuussa kolmen viikon kisareissulla Ruotsissa autoilua kertyi yhteensä noin 2 500 kilometriä.
Auton ja kuljetuskapasiteetin tarve on suuri myös kotona Suomessa. Olen Alppikoulussa Kuusamossa, joten Kuusamo-Rovaniemi väliä tulee ajettua usein. Se onkin yksi lempimatkoistani autolla.
Matkani Keski-Euroopassa jatkuu vielä kahden viikon ajan. Ohjelmassa on paljon hyvää treeniä ja kisoja Itävallassa sekä Kroatiassa. Sen jälkeen suunta kohti pohjoista ja takaisin kisoja kiertämään Suomeen ja Ruotsiin.
Mukavia mäkipäiviä ja tulevaa kevättä kaikille,
Jesperi Kemppainen