Koripalloilija Sasu Salin liittyy Kia-tiimiin

Kia Finland on aloittanut yhteistyön koripalloilija Sasu Salinin kanssa.

Urheilu on olennainen osa yhteistyökumppanuuksissamme ja uusimpana laajennuksena Kia-tiimiin on saatu mukaan koripalloilija Sasu Salin. Hän on tullut tunnetuksi Suomen miesten koripallomaajoukkueen eli tuttavallisemmin Susijengin paidasta. Hymyileväinen Salin kuuluu Susijengin vakiokokoonpanoon ja liigakaudet hän pelaa Espanjan lämmössä.

Kulunut kausi sujui hyvin. Salin teki kovaa tulosta sekä Espanjan ACB-liigassa, että Euroopan tasolla pelattavassa Mestarien liigassa. Jälkimmäisessä hän teki myös sarjan uuden ennätyksen tekemällä kauden aikana 64 kolmen pisteen heittoa. Perinteiseen tapaan Salin viettää kesän Suomessa ja on luonnollisesti Susijengin matkassa niin MM-kisojen karsinnoissa kuin myös jälleen tänä vuonna pelattavissa EM-kisoissa.

Meitä toki kiinnostaa, mikä saa armoitetun kolmosen heittäjän kiinnostumaan Kiasta.

– Kia on näkynyt niin paljon hyvällä meiningillä, että kiinnostus merkkiä kohtaan on kasvanut tasaiseen tahtiin. Nyt on mahtava päästä osaksi tätä tiimiä, iloitsee Sasu Salin.

Salin tutustuu kesän aikana tuoreisiin Kia malleihin ja näitä seikkailuja voi myös Kia Finlandin sosiaalisen median tilien lisäksi Salinin tililtä Instagramista @sassuli. Kesällä toki treenataan tulevia arvokisoja varten, mutta aikaa on myös rentoutumiseen. Ensimmäisten kesäkuukausien ajan häntä palvelee pirteän värinen ja nelivetoinen Kia Sportage Hybrid, jonka ensifiilikset ovat vakuuttaneet.

– Erittäin magee auto, niin sisältä kuin ulkoakin. Sopiva sporttisuus paistaa läpi, mutta mikä tärkeintä tää on todella smooth ajaa, hehkuttaa Salin uutta Sportagea.

Kesällä Salin treenaa luonnollisesti arvokisoihin ja vetää muun muassa junioreiden koripalloleirejä.

Tietyn urheilullisuuden lisäksi Salin arvostaa autossaan ekologisuutta ja turvallisuutta. Näistäkin syystä uusi Sportage Hybrid oli looginen valinta – kaupunkiympäristössä polttomoottoria ei käytetä turhaan ja passiivisen turvallisuuden lisäksi Sportage on varustettu viimeisintä teknologiaa edustavilla kuljettajaa avustavilla järjestelmillä.

Yhteistyö Salinin kanssa tulee näkymään eri kanavissamme ja muun muassa lukijakilpailujen merkeissä. Kannattaa ottaakin seurantaan Kia Finlandin Facebook– ja Instagram-sivut, joilla julkaistaan päivityksiä yhteistyökumppanuuksista.