Niina on Kian Master-mekaanikko

Jyväskyläläinen Niina Korjus, 28, on Suomen ensimmäinen naispuolinen Kian Master-tason automekaanikko. Korjus on käynyt läpi Kian kaksivuotisen TRP (Technician Recognition Programme) huoltokoulutuksen läpi. Koulutuksen korkein taso tuo Master-tason mekaanikon pätevyyden.

”Tuntuu, että olen saavuttanut sen tason mitä olen tavoitellut tässä ammatissa. Aloitin aikanaan Master-tason mekaanikon harjoittelijana. Jo tuolloin hämmästelin, miten paljon hän tiesi eri asioista. Nyt sitten tässä itse olen saman tutkinnon suorittaneena. Tarpeeksi kun yrittää, niin on mahdollista saavuttaa mitä vain”, Korjus sanoo.

Korjus työskentelee miespainotteisella alalla, mutta hän kannustaa myös naisia alalle.

”Työkaverit ja esimiehet ovat olleet todella huippuja. Välillä toki tuntuu, että olisi kivaa, jos joskus tänne tulisi toinenkin nainen töihin. Enemminkin on joutunut välillä todistelemaan asiakkaille, että minä se tosiaan olen, joka on huoltanut sinun autosi. Kaikille alalla haluaville naisille toivotan rohkeutta ja oikeaa asennetta. Pienistä vastoinkäymisistä ei pidä lannistua, kuten ei muutenkaan elämässä”, Korjus kannustaa.

”Korjaaminen tuntui kutsumukselta”

Ei ole puhdas sattuma, että Korjuksesta tuli automekaanikko.

”Olin elektroniikka-asentajana Telialla ennen Delta Autolle tuloani. Harrastuksen kautta innostuin sitten mekaanikon ammatista. Itse olen ollut mukana rallitiimissä ja ajanut myös jokamiesluokkaa. Korjaaminen tuntui kutsumukselta ja tykkään tehdä töitä omilla käsilläni. Lisäksi sähkö ja sähkötyöt ovat kiinnostaneet aina.”

Autot ja tekniikka kehittyvät jatkuvasti. Tämä motivoi Korjusta työssään.

”Ajassa ja teknologian kehityksessä on jatkuvasti pysyttävä mukana. Lisäksi täytyy olla aitoa halua kehittyä työssään. Oma luonteenomainen järjestelmällisyyteni on auttanut minua paljon työn laadun varmistamisessa, esimerkiksi vikojen etsinnässä, poissulkien eri vaihtoehtoja. Lisäksi järjestelmällisyys myös nopeuttaa huollon läpimenoaikoja, kun kaikki tehdään prosessinomaisesti”, Korjus painottaa.

Korjus on nähnyt läheltä Kian huikean kehityksen, joka vauhdittanut merkin menestystä.

”Nykymallit ovat todella kilpailukykyisiä kaikkien osa-alueiden osalta. Sisätilat ovat myös kehittyneet huimasti. Nykyään Kian brändin kehitystä kuvaavat hyvin esimerkiksi muotoilu ja teknologia.”

Kuka: Niina Korjus, ensimmäinen naispuolinen Kia Master -tason mekaanikko.

Työpaikka: Delta Auto Jyväskylä

Perhe: Avopuoliso ja 9 kk tytär

Harrastukset: Rata-ajo, moottoripyöräily ja tietokoneen pelaaminen

Tilaa MyKia-uutiskirje täältä ja voita Kia ProCeed käyttöösi!