Sähköverkon ulkoisen sähkösaunomisen ennätys päivittyi– Kia EV3 mahdollistamassa saunomista

Elokuun viimeisenä viikonloppuna Woikoskella järjestettiin sähköisen liikkumisen tapahtuma Electric Weekend. Kia oli mukana tapahtumassa laajalla koeajomallistollaan, ja koeajoja kertyikin viikonloppuna aimo määrä. Kia näkyi tapahtuman tukea myös muulla tavoin – V2L virran ulosottoteknologiaa hyödyntäen.  

Tapahtumassa paikalla oli sähkösauna, joka sai virtansa sisäänrakennetusta akusta sekä ulkoisesta virtalähteestä, joka ei ennätyksen kannalta voinut olla kiinteästi liitännäinen sähköverkkoon. Avuksi kiirehti Kia EV3, joka toimikin saunan virtapankkina suuren osan ennätyksestä. 

Sauna alkoi lämpeämään jo perjantaiaamuna. Yhtäjaksoisesti saunojia oli saunassa yhteensä 54 tuntia, mikä on uusi ennätys. Urakkaan osallistui yhteensä 108 saunojaa, joiden kesken jaettiin 360 saunavuoroa. Energiaa sauna käytti keskimäärin 1,3 kilowattia per tunti. Ulkoisena akkuna toimineen, pitkän kantaman 81,4 kilowatin akulla varustettu Kia EV3 toimitti sähköä yhden täyden akullisen sekä välilatauksen jälkeen kaksi tuntia. Yhteensä EV3 luovutti virtaa 68,7 kilowattituntia, mikä vastaa liki koko saunomisaikaa.  

Kia EV3 toimi sähkösaunan (takana) ”akkuna” V2L-toiminnon avulla.

Kian V2L-teknologia on mahdollistanut aiemminkin tapahtumia, kuten viime vuoden ennätys, joka parani kuusi tuntia, sekä Malmin lentoasemalla järjestetyn Dualthon SM -tapahtuman. Näppärä teknologia mahdollistaa auton ajoakun sisältämän sähkövirran ulosoton ja hyödyntämisen tavallisen Schuko-pistorasian kautta tai vaihtoehtoisesti Type 2 -liitännän kautta.