Vähiin käy ennen kuin loppuu – alppihiihtomaajoukkueen kausi alkaa olla paketissa

Turo Torvisen kauteen on mahtunut tuhansia kilometrejä autossa, ja tuloksellisesti sekä ylä- että alamäkiä.

Kevät on jo täällä ja pitkä kisakausi lähestyy loppuaan. Kisoja on kourallisen verran jäljellä ja Suomen kevät tarjoaa parastaan. Kausi on mennyt jälleen kerran todella nopeasti ja kauteen on mahtunut useita tuhansia kilometrejä auton kyydissä.

Kausi on kuitenkin ollut todella ylä- ja alamäkeä niin tuloksellisesti kuin laskullisesti. Mukaan on mahtunut suuria vaikeuksia, kuin myös uran parhaita onnistumisia. Kirkkaimpana mielessä ovat uran ensimmäiset EC-pisteet Sveitsin Zinalista.

Olosuhteiden perässä

Jokaiseen kauteen sisältyy lukemattomia automatkoja, sillä kisoja ja treeniolosuhteita etsitään ympäri Eurooppaa ja autolla on helpoin päästä paikasta toiseen. Jotkut automatkat voivat olla ikimuistoisia, osa taas sulautuu joukkoon niin että niitä ei juurikaan muista. Kuluneelta kaudelta parhaiten mieleen jäänyt reissu oli automatka Rovaniemeltä Saas-Feehen. Matka taittui autolla Helsinkiin, siitä lautalla Saksaan, josta taas loppumatka meni ajaen. Aikaa tähän reissuun meni noin 3 päivää ja ajokilometrejä pari tuhatta, mutta se kului rattoisasti, kun muutkin joukkuekaverit olivat mukana ajamassa.

Itselleni automatkoilla yleensä viihdykkeenä toimii musiikki. Myös erilaisten maisemien ja kaupunkien näkeminen on miellyttävä osa ajamista, sillä Euroopan läpi kulkiessa tulee nähtyä monta erilaista kylää, kaupunkia ja maisemaa. Kuitenkin kaverin kanssa matkan taittaminen on helpointa, sillä mukana on juttuseuraa, jonka kanssa tappaa aikaa. Välillä voi vaihtaa kuskia tarvittaessa, kun ajomatkat venyvät väkisinkin pitkiksi.

Parkkipaikkatetristä

Liikkuessa paikasta toiseen raahataan mukana paljon kalustoa, mitä alppihiihdossa tarvitaan. On huoltomiehen tarvikkeet, sukset, laukut ja fysiikkaharjoitteluun tarvittavaa välineistöä. Tavaraa on paljon, mitä autoon tulee aina pakata ja myös purkaa. Auton pakkaaminen voi olla helposti menevä tapahtuma, tai täysin sekasortoinen show. Onneksi meillä on kuitenkin käytössä useampi Kia, johon tavaraa saa mahtumaan riittävästi. Kaikki on lopulta kiinni suunnittelusta ja järjestelystä.

Kevät on tullut juuri sopivasti Lappiin ennen viimeistä SM-kisaviikkoa Ylläksellä. Aurinko paistaa ja ilma lämpiää päivä päivältä. Nyt on siis aika nauttia viimeisistä kisoista ennen kesäkauteen siirtymistä!

Mukavaa kevättä kaikille,
Turo Torvinen