Kia on tehnyt huimaa nousua niin maailman, Euroopan kuin myös Suomen automarkkinoilla. Ja suunta on ylöspäin.
Kia teki globaalin myyntiennätyksen vuonna 2022 myyden yli 2,9 miljoonaa autoa vuonna 2022. Kasvua edelliseen vuoteen verrattuna kertyi 4,6 prosenttia. Korean kotimarkkinoilla Kian myyntimäärä oli 541 000 ja Korean ulkopuolella 2 363 000.
Globaalisti Kian myydyin automalli oli suomalaisillekin hyvin tuttu Sportage, jota toimitettiin asiakkaille noin 452 000 kappaletta. Toiseksi suosituin 310 000 kappaleen myynnillä oli Euroopan ulkopuolisilla markkinoilla tunnettu kompakti katumaasturi Seltos. Kolmannen tilan globaaleissa myyntitilastoissa otti haltuunsa isomman kokoluokan katumaasturi Sorento, jonka myyntimääräksi kirjattiin 222 500 autoa.
Euroopassa Kian kokonaismyynti vuonna 2022 oli 542 423 kappaletta ja kasvua edelliseen vuoteen kertyi siis 7,9 prosenttia. Erityisen huomion arvoista tässä kasvussa on se, että Euroopan kokonaismarkkina pieneni samaan aikaan 4,1 prosenttia. Myös Kian markkinaosuus Euroopassa nousi 4,3 prosentista 4,8 prosenttiin.
Kia on menestynyt erittäin vahvasti monilla yksittäisillä markkinoilla. Suomessa Kian markkinaosuus nousi 8,6 prosenttiin ja oli kolmanneksi suosituin automerkki. Kia on kolmen kärjessä myös Espanjassa, Puolassa, Ruotsissa, Kroatiassa, Islannissa sekä Slovakiassa, jossa sijaitsee myös Kian Euroopan tehdas.
Euroopassa myydyimmäksi malliperheeksi nousi neljästä korimallista koostuva Ceed-mallisto. Perinteisestä viisiovisesta, farmarista, linjakkaasta ProCeedistä sekä katumaasturihenkisestä XCeedistä muodostuvan malliston kokonaismyynti oli 137 347 kappaletta. Toiseksi suosituin malli Euroopassa oli Sportage 136 293 kappaleella ja kolmannen sijan otti haltuunsa sukupolvenvaihdoksen kokenut Niro 80 461 kappaleen myynnillä.
Kian globaali myyntitavoite alkaneelle vuodelle on 3,2 miljoonaa autoa. Tästä noin 585 000 autoa on Korean osuus ja kotimarkkinoiden ulkopuolelle valmistajan tavoitteena on toimittaa 2,61 miljoonaa autoa. Tärkeä osa globaalia kasvua rakentuu sähköautojen ympärille, ja ensimmäisen vuosineljänneksen aikana Kia esittelee uuden lippulaivamalli EV9:n.