Olympiamitalisti Mira Potkoselle Kia Niro

Rion olympialaisissa pronssia voittaneelle nyrkkeilijä Mira Potkoselle luovutettiin uusi Kia Niro Tampereella. Niro on Kian vähäpäästöinen hybridi-crossover, jonka CO2-päästöt ovat alhaisimmillaan 88 g/km.

”Kia Niro on ensimmäinen todella hieno hybridiauto. Kian muotoilu oli suuri valintakriteeri autoa ostaessani ekologisuuden ja pienen kulutuksen lisäksi”, Potkonen perustelee.

Valkoinen Niro luovutettiin Potkoselle J. Rinta-Jouppi Oy:ltä, joka aloitti Kia-autojen myynnin Tampereella huhtikuussa. Niro esiteltiin Suomessa syyskuussa, ja se on ollut huikea myyntimenestys markkinoilla.

Huikea tarina

Potkonen, 35, saavutti Rion olympialaisissa Suomen ainoan mitalin. Kahden lapsen äidin tarina kuntourheilijasta olympiatason iskijäksi hakee vertaistaan.

”Mitkään olympialaiset eivät käyneet mielessä, kun aloitin kuntonyrkkeilyn. Jossain kohdin valmentaja kuitenkin sanoi, että nyt pitää päättää: joko jäät kuntonyrkkeilyyn tai ruvetaan treenaamaan tosissaan”, Potkonen muistelee.

Olympialaisten jälkeen Potkosella on riittänyt vientiä. Menestys on mahdollistanut muun muassa unelman omakotitalosta. Potkosen kotikunta Nokia palkitsi urheilijan menestyksestään omakotitalotontilla.

Fokus on kuitenkin pysynyt kaiken huomion keskellä urheilussa. Seuraava tavoite on jo nurkan takana, sillä Potkonen hakee lokakuussa Tammer Turnauksen voittoa.

”Treenaan kuutena päivänä viikossa. Menestys on mahdollistanut uusia juttuja, mutta ei ole häirinnyt urheilua. Kaikki tämä huomio on tuntunut positiiviselta”, Potkonen kiittelee.